Yhteisöllistä
oppimista toteutetaan yhä enenevissä määrin monissa oppimisen konteksteissa,
myös terveystieteiden koulutuksessa, johon LearnHybrid-hanke kohdistuu. Kun
opiskelijat oppivat yhteisöllisesti, he työskentelevät ryhmissä rakentaakseen
tietoa, jaettua ymmärrystä sekä ratkaisuja yhteisen vuorovaikutuksen kautta
(Roschelle & Teasley, 1995). Yhteisöllinen oppiminen menetelmänä on hyvin
perustelu, sillä tutkimusten mukaan tiedon jakaminen ja yhteinen ymmärryksen rakentaminen
ei hyödytä vain ryhmää vaan edesauttaa myös yksilön omaa oppimista (Kirschner
et al., 2009). Kun opiskelija osallistuu yhteisölliseen oppimiseen ja
työskentelee yhdessä muiden kanssa yhteisen tavoitteen eteen, hän saa myös
mahdollisuuden harjoitella tärkeitä yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaitoja,
jotka ovat keskeisiä nykypäivän työelämässä menestymisen kannalta. Terveystieteiden
koulutus (terveystieteiden kandidaatti ja maisteri) tuottaa asiantuntijoita kuten
johtajia, opettajia, projektityöntekijöitä, sosiaali- ja terveysalan
asiantuntijoita ja kehittämispäälliköitä työelämän tarpeisiin ja heiltä vaaditaan
monenlaista osaamista. Terveystieteiden koulutus tuottaa osaajia, joilla on sosiaali-
ja terveysalan vahvaa tietämystä, käytännön taidot luoda ratkaisuja
monimutkaisiin sosiaali- ja terveysalan ongelmiin sekä kykyä soveltaa tietoa.
Opiskelija saa tutkintonsa myötä valmiudet toimia osana ryhmää, arvioida omaa
ja muiden toimintaa, kyvyn verkostoitua, ja olla vuorovaikutuksessa moniammatillisissa
ja monialaisissa tiimeissä. Yhteistyötaidot korostuvat entisestään esimerkiksi uusien
hyvinvointialueiden kehittämisessä, joissa yhteisiä toimintakäytänteitä
jaetaan, etsitään soveltuvia ratkaisuja ja kehitetään toimintaa erilaisissa tiimeissä.
Digi- ja teknologiataidot edesauttavat asiakaslähtöisten palveluiden
tuottamisessa ja niissä ohjaamisessa sekä tasa-arvon kehittämisessä. Kyky
luoviin ratkaisuihin yksin ja yhdessä on taito, jota tarvitaan kaiken tiedon
soveltamisessa ja ongelmien ratkaisemisessa.
Kuva:Pixabay
Aiemmassa
blogitekstissä nostimme esiin toimivan vuorovaikutuksen yhtenä hybridiopetuksen
ja -oppimisen haasteena. Kun osa opiskelijoista osallistuu lähiopetukseen ja
osa on mukana etäyhteyden välityksellä, yhteisöllinen oppiminen voi olla yksi
menetelmä, jonka avulla on mahdollista lisätä vuorovaikutusta opiskelijoiden
välillä. Ryhmätyöskentely antaa opiskelijoille mahdollisuuden vuorovaikutukseen
pienemmissä ryhmissä ja tällöin myös esimerkiksi kameroiden auki pitäminen ja
oman puheenvuoron saaminen on helpompaa. Tutkimukset ovat kuitenkin
osoittaneet, että laadukasta yhteisöllistä oppimista ei tapahdu automaattisesti
vain istuttamalla opiskelijat saman pöydän ääreen (Barron, 2003) tai
siirtämällä heidät yhteiseen break out -huoneeseen Zoomissa. Meillä jokaisella
on kokemusta turhauttavasta ryhmätyöskentelystä, joka ei ole sujunut hyvin: ryhmän
jäsenten tavoitteet ovat olleet eriävät, kaikkien mielipiteitä ei ole otettu
huomioon, joku ei ole tehnyt omaa osaansa tai yhteiseen ongelmaan ei vain olla
löydetty sopivaa ratkaisua. Yhteisöllinen oppiminen ei siis ole helppoa
kasvokkain, mutta hybridikonteksti tuo myös uudenlaisia haasteita. Zoomissa vapaamatkustajan
on helpompaa piiloutua pelkän nimensä taakse ja myös vuorovaikutus voi olla
kankeampaa ja aiheuttaa helpommin väärinymmärryksiä. Tämä nousi esiin myös
hankkeemme Design Thinking -työpajoissa: ryhmätyöt ja ajatusten vaihtaminen
etänä koetaan opiskelijoiden näkökulmasta hankalana.
Haasteet
yhteisöllisessä oppimisessa voivat siis olla lähtöisin useasta eri tekijästä,
mutta onneksi niihin on mahdollista löytää myös hyviä ratkaisuja (Järvenoja et
al., 2019). Tällöin oppimisenaikaiset haastetilanteet voivat toimia
oppimiskokemuksina ja antavat mahdollisuuden harjoitella tärkeitä yhteistyötaitoja
(Koivuniemi et al., 2018). Yhteisöllinen oppiminen vaatii toimiakseen ryhmältä
kykyä asettaa yhteisiä tavoitteita, suunnitella ja tarkkailla etenemistään sekä
muuttaa toimintaansa tarvittaessa haasteiden edessä (Hadwin, Bakhtiar, &
Miller, 2018). Kun ryhmän jäsenet tarkkailevat ja koordinoivat oppimistaan
yhdessä neuvottelemalla, voidaan puhua oppimisen jaetusta säätelystä (Hadwin,
Järvelä, & Miller, 2018). Yhteisöllistä oppimista onkin tuettu aiemmin sekä
lähi- että etäkonteksteissa lisäämällä opiskelijoiden tietoisuutta oppimisen jaetusta
säätelystä sekä auttamalla heitä suunnittelemaan ja tarkkailemaan oppimistaan
yhteisöllisen oppimisen käsikirjoituksen (script) avulla (Miller & Hadwin,
2015). Työkaluja yhteisöllisen oppimisen tukemiseen on siis jo olemassa, mutta
miten näitä tulisi soveltaa ja edelleen jatkokehittää, kun yhteisöllistä
oppimista toteutetaan hybridinä? Asettaako hybridikonteksti erilaisia
haasteita, mutta myös vastaavasti uusia mahdollisuuksia, yhteisöllisen
oppimisen kannalta?
Muun
muassa näihin kysymyksiin pyrimme LearnHybrid-hankkeessa hakemaan vastauksia
osana hybridikoulutusmallin suunnittelua. Olemme jo kehittäneet ja pilotoineet yksittäisiä
yhteisöllisen oppimisen työtapoja viime syksynä terveystieteiden opiskelijoiden
opintojaksoilla. Kevään aikana hankkeessa on tarkoitus jatkaa kehitystyötä.
Tarkoituksena on soveltaa jo olemassa olevia, mutta myös kehittää uusia
menetelmiä, jotka on suunnattu erityisesti hybridiopetuksen ja -oppimisen
tarpeisiin. Tähän
kehitystyöhön osallistuvat harjoittelunsa puitteissa myös terveystieteiden opettajaopiskelijat
Elina Niemi ja Johanna Ojala-Kinnunen. Lisäksi meillä on jo innostunut tiimi
kansainvälisiä LET-opiskelijoita mukana, ja he ovat rakentaneet teoriapohjaa ja
ideoita sosiaalisen vuorovaikutuksen tukemiseksi hybridiopetuksessa.
Hybridikoulutusmallin
kehittäminen on hyvässä vauhdissa, samoin opettajien hybridiopetusosaamista
mittaava mittari. Odotamme, että pääsemme jakamaan teille konkreettista tietoa hankkeestamme
kevään kuluessa.
Lähteet
Barron, B. (2003). When Smart Groups
Fail. Journal of the Learning Sciences, 12(3), 307–359. https://doi.org/10.1207/S15327809JLS1203
Hadwin,
A.F., Bakhtiar, A., Miller, M. (2018). Challenges in online collaboration:
Effects of scripting shared task perceptions. Int J Comput Support Collab Learn.
13(3):301–329. https://doi.org/10.1007/s11412-018-9279-9
Hadwin, A. F., Järvelä, S., & Miller, M. (2018). Self-regulation, co-regulation and shared regulation in
collaborative learning environments. In D. Schunk & J. Greene (Eds.), Handbook
of Self-Regulation of Learning and Performance (2nd ed., pp. 83–106). Routledge.
Järvenoja, H., Näykki, P., &
Törmänen, T. (2019). Emotional regulation in collaborative learning: when do
higher education students activate group level regulation in the face of
challenges? Studies in Higher Education, 44(10), 1747–1757. https://doi.org/10.1080/03075079.2019.1665318
Koivuniemi, M., Järvenoja, H., &
Järvelä, S. (2018). Teacher education students’ strategic activities in
challenging collaborative learning situations. Learning, Culture and Social
Interaction, 19(November), 109–123.
https://doi.org/10.1016/j.lcsi.2018.05.002
Miller, M., & Hadwin, A. (2015).
Scripting and awareness tools for regulating collaborative learning: Changing
the landscape of support in CSCL. Computers in Human Behavior, 52,
573–588. https://doi.org/10.1016/j.chb.2015.01.050
Kirschner, F., Paas, F., &
Kirschner, P. A. (2009). Individual and group-based learning from complex
cognitive tasks: Effects on retention and transfer efficiency. Computers in
Human Behavior, 25(2), 306–314. https://doi.org/10.1016/j.chb.2008.12.008
Roschelle, J., & Teasley, S. D.
(1995). The construction of shared knowledge in collaborative problem solving. ComputerSupported
Collaborative Learning, 69–97. https://doi.org/10.1145/130893.952914
